Mustikan talviunet

23.01.2017 14:34

Mustikka nukkuu vielä, vaikka talven pimein aika on taitettu ja valoa kohti mennään. Valoa tässä jo kaipaakin, kun pimeyden lisäksi taistelee luonnon muita voimia vastaan. Kylmyys ja viima tunkevat iholle ja ihon alle, mikä ikävä kyllä näkyy tässä lisääntyvässä valossa myös kasvoilla. Iho on kuiva ja kiristelee, saattaapa ilmejuonteista huomata, että välillä kiristää korvienkin välissä.

Mustikanvarvut nukkuvat talviuntaan puhtaan ja raikkaan lumipeitteen alla

Luonto pyristelee säästöliekillä kylmimmän ja pimeimmän ajan yli. Siitä voisi ihminenkin ottaa oppia. Esimerkiksi mustikka taistelee talven koettelemuksia vastaan varsin riisutussa tilassa. Se tiputtaa lehtensä ja kiskaisee puhtaanvalkoisen lumipeiton lämmittämään itseään talven yli. Vähäluminen talvi onkin sen pahin pelko. Paleltuminen uhkaa.

Alkutalvesta mustikanvarpujen kattaus on vielä helppo poroille, kun ei lumi peitä ateriaa.

Mustikanvarvuilla on talviuniensa lisäksi tärkeä tehtävä auttaa poroja, jäniksiä, hirviä ja hangen alla talvehtivia pikkunisäkkäitä pysymään hengissä talven yli. Nämä kasvissyöjät syövät mustikanvarpuja talvella, mutta viisaina ja ekologisina kavereina, eivät suinkaan tuhoa niitä, sillä ne jättävät rauhaan mustikan maanalaisen juuriston. Niinpä mustikka versoo jälleen riemurinnoin kevään tullen.

Ikävähän tässä tulee mustikkaa, mutta ensi kesän satoa odotellessa kannattaa iholleen antaa mustikansiemenöljyn sisältämien tehoaineiden monet hyödyt helposti purkista, jossa lukee Davvi.

Mustikansiemenöljy

  • auttaa ylläpitämään ihon kosteutta
  • ennaltaehkäisee ihon vanhenemista
  • vahvistaa ja suojaa ihoa
  • soveltuu erinomaisesti herkälle iholle

DAVVI Natural Lift Restorative Facial Cream sisältää monen muun luonnon tehoraaka-aineen lisäksi mustikansiemenöljyä. Anna ihollesi kesä jo nyt!